sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Päiväkirja 1, Kanylointi

Moikka!

En olekkaan aikoihin rustaillut tänne mitään. Meillä alkoi tasan viikko sitten ensimmäinen harjoittelu, joka on sisätautien harkka. Suoritan sitä akuutilla vuodeosastolla. Viimeinen viikko koulussa oli super rankka! Meillä oli useempien isojen tehtävä kokonaisuuksien palautus, sekä kolme isoa tenttiä. Siitä selvittiin kunnialla ja nyt voi keskittyä koulun osalta pelkästää harkkaan.




Meillä on ainoastaan yksi tehtävä harjoittelun aikana, joka on oppimispäiväkirja. Tässä ensimmäinen tehtäväni !


Tällä viikolla laitoin ensimmäistä kertaa ikinä, ''oikealla'' potilaalle kanyylin. Onnistuneesti! Jee! :)
Käsittelen tässä, mitä kanyylin laitossa huomioidaan ja mitä välineitä siihen tarvitset.
Potilaamme oli noin 60-vuotias mies. Hän oli tilanteessa rauhallinen, eikä osoittanut kasvojen ilmeillä, eikä puheella kipua.

Huomioin kanyylin laittamisessa potilaassa: potilaan hyvän asennon, psyykkisen ja fyysisen voinnin, kerroin mitä olen tekemässä ja miksi, potilaan kokeman kivun, staassin max. pitoajan, valitsin siipineulan potilaan suonten ja tiputettavan aineen mukaisesti.
Hoitajana huomioin, että minulla on hyvä ja tukeva asento, kaikki välineet ovat käden ulottuvissa, ja käyttövalmiina.

Tarvittavia välineitä ovat:
→ staassi
→ puhdistuslaput
→ sopivankokoinen kanyyli
→ särmäjäteastia
→ 5 ml 0.9 % NaCl käyttövalmis ruisku
→ 80% denaturoitu alkoholi
→ puoliläpäisevä läpinäkyvä kalvo

Jokaisessa työvuorossa tulee tarkistaa ja tunnustella kanyyli, huomioidaan kuumotus, punoitus , turvotus, kipu, sekä eritys. Kanyyli tulee vaihtaa, mikä huomataan infektion merkkejä tai kanyyli on liikkunut ulospäin. Tarpeeton kanyyli tulee poistaa potilaalta. Kalvo tulee vaihtaa, mikäli se on irronnut tai kanyylin tyvi on eritteinen. Puhdista eritteinen kanyylin tyvi ensin keittosuolalla, ja sen jälkeen denaturoidulla alkoholilla. Kirjaa havainnot ja toimenpiteet tarkasti hoitosuunnitelmaan.

Kanyylin käsittely:
Desinfioi kädet juuri ennen katetrin kantaosan, 3-tiehanojen tai injektioportin käsittelyä. Injektioportin ulkopinta tulee puhdistaa pyyhkimällä tehdaspuhtailla alkoholiin kostutetuilla taitoksilla ja antaa kuivua. Puhdista näkyvä erite ensin 0,9 % NaCl:an kostutetuilla taitoksilla.
Vaihda korkki uuteen aukaisun jälkeen ja poista tarpeeton 3-tiehana.
Keittosuolahuuhteluun suositellaan 0,9 % NaCl käyttövalmiita ruiskuja. Sulje kanyyli huuhtelun jälkeen steriilillä korkilla. Huuhdo kanyyli ennen ja jälkeen lääkkeen antamisen lääkkeen kanssa yhteensopivalla infuusionesteellä

Lainsäädännön mukaan lääkkeen määräämisestä vastaa lääkäri. Laillistetut terveydenhuollon ammattihenkilöt, kuten sairaanhoitajat, vastaavat suonensisäisen lääkehoidon toteuttamisesta lääkärin määräysten mukaisesti.

Kanyloijan tulee tehdä ympäristöstä mahdollisimman rauhallinen ja huolehtia riittävästä valaistuksesta. Potilaan riittävästä yksityisyydestä tulee varmistua esim.
väliverhojen avulla. Lisäksi hoitaja luo miellyttävän, turvallisen ja kiireettömän ilma‐
piirin. Potilas on hyvä ohjata makuulleen, tällöin huonovointisuus ei pääse yllättämään ja käsi pysyy rentona paikoillaan. Kanyloijan tulee ottaa itselle hyvä istuma‐asento ja asettaa kaikki tarvittavat välineet lähettyville ennen kanyloinnin aloittamista. Koko toimenpiteen ajan potilasta tulee rauhoitella ja ohjata, koska kanylointi voi olla potilaalle kokemuksena
hyvinkin epämiellyttävä.

Aseptinen työskentely on erittäin tärkeätä laskimokanyylin asettamisen yhteydessä
ja suonensisäistä hoitoa toteutettaessa, koska tällaisissa hoitotoimenpiteissä syntyy
monta kontaminaatioreittiä. Kanyloinnin yhteydessä aseptisella työskentelyllä pyritään ehkäisemään bakteerien ja mikro‐organismien pääsy verenkiertoon ja kudoksiin ja näin ehkäisemään infektioiden synty. Infektioiden aiheuttajista suurin osa on lähtöisin potilaan oman ihon mikrofloorasta tai henkilökunnan käsistä.

Käsidesinfektio on yksi tärkeimmistä toimenpiteistä mikrobien leviämisen estämiseksi. Se on olennainen osa aseptiikkaa ja jokaista toimenpidettä. Käsidesinfektio tulee
suorittaa ennen aseptisen toimenpiteen suorittamista, sekä potilaan eritteisiin ja
ympäristöön koskemisen jälkeen. Käsihuuhdetta otetaan kahdesta kolmeen painallusta ja sitä hierotaan käsiin 30 sekunnin ajan, kunnes kädet ovat kuivat.

Punktiokohta tulee puhdistaa hyvin ennen suonen punktoimista. Se minimoi ihon
kautta tarttuvan infektion syntymisen. Puhdistus tapahtuu ihodesinfektioaineeseen kastetuilla puhdistuslapuilla. Yhdellä puhdistuslapulla saa tehdä yhdensuuntaisen kertapyyhkäisyn, jonka jälkeen se heitetään roskiin. Punktiokohta tulee puhdistaa vähintään laskimokanyylin kiinnityssidoksen rajaamalta alueelta, jonka jälkeen ihon annetaan kuivua ennen punktiota, eikä siihen saa enää koskea.



Opinnäytetyö, Perifeerisen laskimon kanylointi, Meri Koponen ja Miitta Ylönen, Haettu 6.12.2016


(https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/97540/Perifeerisen%20laskimon%20kanylointi%20-%20opinnaytetyo.pdf?sequence=1)

(https://www.ppshp.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/npp/embeds/24782_Perifeerinen_iv-kanyyli.pdf ).